Eemil Porola
Nuori reining-ratsastaja valloittamassa kansainvälisiä areenoita
Eemil Porola on Suomen lahjakkaimpia nuoria reining-ratsastajia, joka on jo saavuttanut merkittäviä voittoja ja sijoituksia kansainvälisissä kilpailuissa. Hänen tavoitteensa on kehittyä edelleen ja viedä suomalaista reining-osaamista maailman huipulle.

Matka huipulle – Pienestä pojasta haastaja kansainvälisille radoille


Eemilin kiinnostus kisaamiseen alkoi jo varhaisessa lapsuudessa. Pienestä pitäen viettäen aikaa tallilla, oppien hevosmiestaitoja ja ratsastuksen perusteita. Vuosien varrella Eemilin taidot alkoivat kehittyä ja hän alkoi kilpailla pienemmissä luokissa, joista siirtyi vähitellen vaativampiin SRL nuorten lajimestauuksiin sekä kansainvälisiin kilpailuihin.
Ensimmäiset suuret onnistumiset antoivat motivaatiota jatkaa tavoitteellista harjoittelua. Joka kausi toi uusia haasteita ja mahdollisuuksia, ja Eemilin periksiantamaton asenne johti merkittäviin saavutuksiin. Tänään hän kuuluu nuorten lahjakkuuksien kärkeen, ja hänen nimensä tunnetaan jo laajasti reining-piireissä Euroopassa.
Kaikki alkoi koti Ranchin kilpailuista Kempeleessä vuonna 2017, jossa Eemil sai ensikosketuksen kilpailumaailmaan. Seuraavana vuonna Eemil sai paikan NRHA Finland nuorten reining leiriltä, se herätti kipinän, joka kasvoi nopeasti palavaksi intohimoksi reining-ratsastusta kohtaan. Jo seuraavana vuonna Eemil siirtyi tavoitteellisempaan harjoitteluun, jossa häntä valmensivat alan huiput, kuten Rick LeMay, Pete Perkiö, Ann Fonck, Johan Svensson ja Siri Haanpää, unohtamatta kotitallin valmentajia Rajakorpi Ranchiltä. Näiden lisäksi hän treenaa vielä tänäkin päivänä säännöllisesti maailmanluokan valmentajien, kuten Nico Sicuro, Lucazs Czechowicz ja Mattia Nadalin alaisuudessa.
​
Eemil aloitti peruskoulun jälkeen 2024 opinnot Brahe koulutuskeskuksen alla ja asuu tällä hetkellä Italiassa sekä suorittaa opintojaan Mandaletti Quarter Horses päätreenarin Mattia Nadalinin opissa.
Vaikka Eemilin tiet ovat vieneet hänet jo Eurooppaan Reiningin mekkaan Italiaan, hän edustaa Suomea ylpeänä ja kilpailee sinivalkoisen lipun alla.
if you can dream it, you can do it




Kisamenestys
Menestyminen kilpaurheilussa ei synny sattumalta – se vaatii valtavan määrän omistautumista, periksiantamattomuutta ja ennen kaikkea rakkautta lajia kohtaan. Kun nuoren intohimo kasvaa niin suureksi, että hän on valmis tekemään töitä päivä toisensa jälkeen kehittyäkseen, hän ei ainoastaan hio taitojaan huippuunsa, vaan oppii myös arvokkaita elämäntaitoja: tavoitteellisuutta, paineensietokykyä ja itsensä ylittämistä.
Kilparatsastaja on yhtäkuin kuka tahansa kilpaurheilija - ALL IN! Lisäksi täytyy osata pitää huolta kilpakumppanista hevosesta, osata valita kilpailunsa oikein, tietää hevosensa limitit, kehittää myös hevosen fysiikkaa ja teknistä osaamista jatkuvasti.
2025 vuodelle on suunitelmissa uusien omien nuorten hevosten koulutusta ja treenaamista Italian Bergamossa. Kilpailutavoitteina on elokuussa Pohjoismaiden mestaruudet Tanskassa ja syyskuussa Ruotsissa Scandinavian Futurityt sekä loppuvuoden kilpailut Euroopassa. Pääpaino on kuitenkin 2025 oppia mitä on olla alalla ammattilainen, treenata omaa tekniikkaa ja ratsastusta sekä varmistaa työpaikka aputreenarina seuraaville vuosille ja paikka isommilta areenoilta kilparatsastajana.
2024
-
NRHA Finland Year End Award Champion Youth 14-18
100X European Classic Paris – Rookie L2 hopeamitalisti -
100X European Classic Paris – Youth 14-18 hopeamitalisti
-
Sweden Viking Cup – Non Pro kultamitalisti
-
Sweden Any Bit Any Age – hopeamitalisti
-
Rajakorpi Ranch Show NRHA Youth 14-18 – kultamitalisti


2023
-
2023 World Youth Reining Cup 11 sija Italy, Cremona
-
2023 NRHA Intermediate Non Pro kultaa, Hälldala Ruotsi
-
2023 NRHA SE Rookie Kultaa, Hälldala Ruotsi
-
2023 NRHA L1 Rookie Hopeaa, Hälldala Ruotsi
-
2023 NRHA SE Youth Kultaa, Hälldala Ruotsi
-
2023 NRHA Non Pro Eemil 4.sija Hälldala Ruotsi
-
2023 SRHA Lakeside Horses Non Pro 4.sija, Hälldala Ruotsi
-
2023 Limited Non Pro Okna Kultaa, Okna Ranch Nyköping
-
2023 Limited Non Pro Okna Kultaa ja highest score tital Nyköping
2022
-
2022 Suomen Reining ranking 1
-
2022 SuomenRatsastajanliiton valiomerkki
-
2022 Vuoden suomen ratsastaja nuori
-
2022 Scandinavian Derby NRHA Men Kultaa Axevall
-
2022 Vuoden paras ratsu OLHY Oulu
-
2022 Scandinavian Futurity NRHA Sweden Rookie Kultaa Axevall
-
2022 Scandinavian Futurity NRHA Ride & Slide L1 ja L2 kultaa Axevall
-
2022 Scandinavian Derby SRHA Men Kultaa Axevall
-
2022 Scandinavian Derby Ride & Slide NRHA Non Pro L1 Kultaa Axevall
-
2022 Scandinavian Derby SRHA Rookie L2 Hopeaa Axevall
2021
Ensimmäinen virallinen kisakausi.
-
Suomenmestaruus Junior Reining 3. sija
-
2021 NRHA Finland year end award Youth 13& under
-
Useita sijoituksia Suomessa alue-ja kansalliselta tasolta
Kilpailemisen mahdollistavat kuitenkin muutakin kuin yksilön tahto ja työ. Urheilija tarvitsee ympärilleen tukiverkoston, joka uskoo häneen ja auttaa häntä eteenpäin – valmentajia, perhettä, ystäviä sekä yhteistyökumppaneita, jotka tekevät matkan mahdolliseksi.
Vilpitön yhteistyö ja lajin sisäiset verkostot avaavat ovia, tarjoavat tärkeitä oppimiskokemuksia ja vievät urheilijaa yhä korkeammalle tasolle. Emme olisi tässä ilman verkostoamme ja nyt haemme tukijoukkoja kaudelle 2025 - 2026!

Lue lisää Eemilin matkasta
Olemme koonneet tänne eri artikkelinostoja sekä muita julkaisuja Eemilin matkasta.

